Raisa Ranta — kirjoituksia

Hyvät, pahat ja työttömät — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Tue, 23 Oct 2012 00:00:00 GMT

Jos poliittista oikeistoa, mediaa ja Sarasvuota on uskominen, talouden kriisin syylliset ovat ilmaista sosiaaliturvaa hyödyntävät työttömät ja laiskat eläkkeelle ennen aikojaan hiipivät duunarit. Jokaisen pitäisi jaksaa pidempään ja kestää enemmän, pysyä terveenä ja olla vahvempi, jotta talous sykkii kiivaana ja porvarilla riittää, millä porskuttaa.

Ratkaisuksi tällä porukalla on tarjota vain kuria ja niukkuutta tavalliselle kansalle. Palkansaajien on tyytyminen nollakorotuksiin, nollatuntisopimuksiin ja eläkeiän nostoon. Toisaalta työttömien sosiaaliturva halutaan vastikkeelliseksi samaan aikaan, kun elinkeinoelämälle jaetaan vastikkeetonta lisätukea. Tavoitteena lienee jatkuva ylitarjonta työmarkkinoilla ja sitä kautta puoli-ilmainen työvoima, jotta pörssiyhtiöillä riittää osinkoina enemmän jaettavaa omistajilleen.

Sen sijaan, että mietitään, miten köyhyydestä, sairastumisesta tai työttömyydestä rangaistaan ja syyllistetään, tulee miettiä, miten työllistetään lähes 320 000 työtöntä, kun työpaikkoja on samaan aikaan avoinna vajaa 52 000. Todellisuudessa luvut ovat karumpia, sillä tarina ei kerro, kuinka korkeaksi työttömien lukumäärä nousee, kun mukaan lasketaan erilaisissa aktivointitoimenpiteissä olevat työnhakijat, tai kuinka moni avoinna olevista työpaikoista on sellainen, jolla tosiasiassa itsensä ja perheensä pystyy elättämään.

Eläkeiän noston sijaan on mietittävä, miten ihmisten työhyvinvointia ja jaksamista edistetään ja miten nuorisotakuu saadaan toteutumaan. Rakenteellisten uudistusten tavoitteena tulee olla turvattu toimeentulo työelämässä, oikeudenmukaisempi tulonjako ja pohdittavaa riittää myös siinä, miten säällisen toimeentulon takaava työ saadaan riittämään entistä useammalle. Rakenneuudistuksiksi nimettyjen eriarvoistavien kurjistamistoimenpiteiden sijaan on tehtävä aidosti ihmisiä palvelevia, sosiaalista hyvinvointia ja tasa-arvoa lisääviä uudistuksia.

Hallituksen budjettiriihi linjaa tulevan vuoden suuntaviivat myös kuntien peruspalveluille. Kaavaillut valtionosuuksien leikkaukset näkyvät ja tuntuvat eniten kaikkein heikoimmassa asemassa oleville. Pahimmassa tapauksessa kunnat ajetaan entistä pahempaan taloudelliseen ahdinkoon, jolloin vaihtoehdoksi jää vain ennaltaehkäisevistä hyvinvointipalveluista tinkiminen.

Kyllä näitä kaiken maailman sontaa suoltavia sarasvoita mediassa riittää, mutta missä ovat hyvinvointivaltion puolustajat, ne koko kansan kilpailukykyä edistävät bisnesenkelit, kun niitä kipeimmin tarvittaisiin?

Ei enää mitään hävittävää — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Wed, 13 Aug 2014 00:00:00 GMT

Maailma on seurannut sivusta, kun pinta-alaltaan Lavian kokoinen Gazan kaistale, jossa elää 1,6 miljoonaa palestiinalaista, on joutunut sotatoimien, tuhoamisen ja tappamisen tantereeksi. Maailmankirjan sivut eivät muutenkaan ole järjestyksessä ja traagisia asioita tapahtuu nyt muuallakin. Osa niistä on mittaluokaltaan vielä suurempia, mutta Gazan kriisin tekee Suomen kannalta erityiseksi se, että olemme mukana rahoittamassa sitä.

Tämän kesän sotatoimien seurauksena Gazassa on kuollut jo yli 1900 palestiinalaista ja yli 400 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan. Jo ennen sotatoimia alue on ollut saarrettuna vuosia niin, että ruoan ja veden saanti on säännösteltyä, eikä alueelle saada polttoainetta tai rakennustarvikkeita. Sotatoimien jälkeen vähästäkään ei ole jäljellä juuri mitään ja humanitaarinen katastrofi on väistämätön.

Israelin ja Palestiinan tilanteen yhteydessä viitataan usein "molempiin osapuoliin". Miehitystilanteessa puhuminen kahdesta tasavertaisesta osapuolesta on harhaanjohtavaa. On selvää, kenellä tilanteessa on valta. Kumpi osapuoli yksipuolisesti hallitsee resursseja, kuka harjoittaa etnistä syrjintää ja ylläpitää syrjivää lainsäädäntöä. "Molempien osapuolten" elämän edellytykset eivät ole samat. Myöskään nykyisessä sotaoperaatiossa ei ole kyse kahden osapuolen tasavertaisesta taistelusta. Vain toisen osapuolen kodit, koulut, sairaalat, uskonharjoittamisen paikat ja ainut voimalaitos on tuhottu. Vain toisen osapuolen ihmisten liikkuminen pois rajatulta alueelta on estetty samaan aikaan, kun elämän edellytykset käyvät yhä vähäisemmiksi.

Väkivaltaista vastarintaa ei ole syytä romantisoida, Israelin puolelle ammutut raketit eivät ole ratkaisu. Ihminen on kuitenkin arvaamaton, kun sillä ei ole enää mitään hävittävää. Vuosikausien miehitys, saarto ja sorto jättävät jälkensä.

Tilanteelle on tultava loppu. Itsestään se ei ratkea, eivätkä nämä "molemmat osapuolet" tule löytämään sopua omin avuin. Tarvitaan kansainvälistä painostusta ja laaja israelilaisten tuotteiden boikottiliike, kunnes Israel lopettaa laittomuudet, ihmisoikeusrikkomukset ja miehityksen Palestiinan alueella. Myös EU:n on vihdoin tehtävä selväksi, että se ei hyväksy Israelin laittomia toimia Palestiinassa ja vaadittava Israelin laittomissa siirtokunnissa valmistettujen tuotteiden kauppasaartoa.

Aivan oma lukunsa on lisäksi Israelin mittavan sotateknologian tukeminen. Suomella on tässä erityinen rooli, sillä tekemällä asekauppaa Israelin kanssa, se rahoittaa ja ylläpitää palestiinalaisten kurjuutta. Pelkästään tänä vuonna olemme hankkineet Israelista aseteknologiaa yli 50 miljoonalla eurolla. Kaikki asekauppa Israelin kanssa on lopetettava välittömästi. Suomi ei saa olla mukana tukemassa Israelin ihmisoikeusrikkomuksia ja sotateollisuuden ihmiskokeita.

Loppu on uuden alku — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Tue, 24 Nov 2015 00:00:00 GMT

Vasemmistoliiton puoluekokousvalmistelut saivat uutta pöhinää, kun Arhinmäki ilmoitti viikonlopun puoluevaltuustossa jättävänsä puheenjohtajuuden ensi kesänä. Arvailut tulevista kandidaateista alkoivat heti käydä kuumana ja vasemmisto sai paljon kaipaamaansa palstatilaa myös valtamediassa. Kuten tälle ajalle tavallista on, median huomio on kovin henkilökeskeistä, eivätkä vasemmiston kannat päivähoidon heikennyksiin, Postin lakkoon tai terrorismiin kiinnostaneet kuin omaa väkeä. Siinä mielessä puheenjohtajapelin avaaminen antaa edes vähän apuja vasemmiston näivettyneelle oppositionäkyvyydelle.

Toivon silti, että keskustelu tulevasta puheenjohtajasta keskittyy enemmän asiakysymyksiin kuin ikään tai sukupuoleen. Toivoisin keskustelua siitä, minkälaisena näemme työn, tuotannon ja toimeentulon tulevaisuudessa. Miten sopeudumme ilmastonmuutokseen? Entä pakolais- ja siirtolaisvirtoihin? Mikä on suhteemme Euroopan unioniin, kansainvälisyyteen, koulutukseen; tulevaisuuteen? Miten toimintatapoja voidaan uudistaa, ihmisiä innostaa ja yhdistää toimimaan? Hajottajaa ja tiukkoja jakolinjoja emme tarvitse, vaan innostajan. Vasemmiston johtaminen ei ole helppoa, kaikkia ei voisi miellyttää, mutta kuitenkin pitäisi. Radikaali pitää olla, mutta ei liian. Punainen pitää olla ja vihreäkin. Mutta ei missään tapauksessa liian. Pitäisi houkutella uusia kannattajia, mutta jotta vanhat kannattaja eivät karkaa, turhaa haihattelua pitää välttää. Uudistua pitää, mutta mitään innovaatiohöttöä ei tarvita.

Vasemmiston kannatus laahaa. Toinen näkee syynä muun opposition vasemmistolaistumisen ja joku muu puolestaan toimijoidemme passiivisuuden. Vai onko syy sittenkin mediassa? Samaan aikaan, kun pohdimme omaa tilannettamme, ympärillämme tapahtuu koko ajan kiihtyvällä tahdilla. On aluehallintouudistusta, sotea, pakolaiskriisiä, terrorismia ja hallituksen vatulointia. Vaatii melkoisesti medialukutaitoja, jotta tietää mihin voi uskoa. Äärioikeistolaisia klikkipseudojournalistisia sivustoja tietolähteenään käyttävät kansanedustajat ovat jo arkea ja valheellisia tietoja levittävä amerikkalainen korkean profiilin presidenttiehdokas saa S(u)omessakin näkyvyyttä.

Tämä on viimeinen kolumnini nykymuotoisessa Satakunnan Työssä. Kirjoitukset ovat aina aikansa tuotteita ja voi vain kuvitella, minkälaisen kuvan nykypäivän otsikot tästä päivästä maalaavatkaan. Kiitokset Satakunnan Työn tekijöille ja lukijoille näistä vuosista, jonkun loppu on uuden alku. Niin vasemmistolaisessa tiedonvälityksessä kuin puolueen johdossakin.

Hyvää uutta vuotta maailma! — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 04 Jan 2016 00:00:00 GMT

Kansalaiset. Vaikka presidentin uudenvuodenpuhe on tätä kirjoitettaessa vielä kuulematta, lienee helppo arvata ainakin pääkohdat puheesta. Viime vuonna keskiössä olivat turvallisuus, talous ja ympäristö ja näillä mentäneen nytkin. Toki turvallisuuteen liittyen Ukrainan kriisi on jo vaiettu ja tilalle ovat tulleet turvapaikanhakijat ja Suomen sisäiset jännitteet tilanteeseen liittyen. Siinä missä Venäjän uhka yhdistää suomalaisia, pakolaiskriisi jakaa.

Kansaa jakavat myös hallituksen toimet taloustilanteen kohentamiseksi. Politiikka on alkanut kiinnostaa pitkästä aikaa ja tarjoaahan päivän politiikka mukavasti myös viihdettä, kun pääsemme arvuuttelemaan kuinka kauan mikäkin päätös pitää, ennen kuin se perutaan. Tai kuka ministereistä heittää päästään parhaat jutut tai kuka kansanedustajista synnyttää isoimmat kuohut some-maailmassa.

Onhan se hyvä, että kiinnostaa. Tosin jatkuvan kriisimielialan lietsomisesta talouspuheessa leikkausten perustelemiseksi toivoisi jo siirryttävän ratkaisuihin, joilla esimerkiksi Satakunnan 13 900 työttömälle saataisiin toivoa työllistymisestä. Sellaista kilpailukykyloikkaa ei olekaan, joka yksinään paljoakaan vaikuttaisi vaikkapa 4500 satakuntalaisen pitkäaikaistyöttömän työllistymiseen, jos samaan aikaan karsitaan työllisyysmäärärahoja rankalla kädellä. Toivottavasti presidentti on puheessaan kiinnittänyt huomiota myös pitkittyneen työttömyyden ongelmiin. Köyhyys ja näköalattomuus yksilötasolla ja hyvinvointivaltion rapautuminen yhteiskunnan tasolla ovat aikamme suurimpia inhimillisiä ja taloudellisia kriisejä.

Presidentti otti viime vuoden puheessaan kantaa ilmastonmuutoksen torjuntaan ja asetti toiveensa Pariisin ilmastokokoukseen. Kokous olikin tuloksiltaan positiivisinta mitä kansainvälisellä rintamalla on ympäristön suhteen nähty. Kauniit puheet eivät vielä riitä ja lopulta ratkaisut tehdään täällä - kaupungeissa ja kunnissa, tehtaissa ja kodeissa. Valtavat haasteet vaativat yhteishenkeä ja päättäväisyyttä. Se on Suomessa osattu ainakin ennen, mutta nyt yhteisöllisyyttä vaaditaan jo koko seitsemän miljardin maailmankansalaisen joukolta. Siinä on suomalaisillekin opettelemista. Sitä paitsi, tässä globaalissa maailmassa ilmastonmuutoksen ja maailman pakolaisvirtojen välillä on vahva linkki ja myös piskuinen Suomi on ketjussa mukana.

Hyvää alkanutta vuotta.

Ollaan ihmisiä toisillemme — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Sun, 31 Jan 2016 00:00:00 GMT

Kahvipöytiä ja katuparlamentteja keskusteluttaa näinä aikoina yksi aihe ylitse muiden: Euroopan pakolaiskriisi ja turvapaikanhakijat. Some kuohuu asian ympärillä, turvallisuus ja rikollisuus puhuttavat. Valtaosa suomalaisista on kuitenkin varovaisia kannanotoissaan, ei haluta leimautua sen enempää rasistiksi kuin "suvakiksikaan", osin myös uhkailun ja väkivallan pelosta. Viikonloppuna Porissakin järjestettiin mielenilmauksia niin rajojen sulkemisen puolesta kuin rasismia vastaan, mutta kumpikin tapahtumista keräsi vain kourallisen ihmisiä paikalle.

Kärjistynyt tilanne on tiukentanut niin kannanottoja kuin tulkintojakin. Selänne twiittasi hiukan varomattoman kommentin, mutta täydensi sitä myöhemmin ja irtisanoutui tiukasti rasisteista sekä toivoi turvaa hädänalaisille. Mikä Selänteen sanomisissa sitten oli ongelmallista, eikö hän vain sanonut sen, mitä moni muukin ajattelee, että seksuaalirikoksista pitäisi saada rankempia tuomioita? Niinpä. Mutta se, minkälaisia tuomioita meillä rikoksista saa, ei ole turvapaikanhakijoiden syytä. Eikä yhden hyvinkin erilaisista yksilöistä koostuvan ryhmän leimaaminen mahdollisiksi raiskaajiksi paranna tulehtunutta ilmapiiriä. Turvapaikanhakijoista vain muutamaa, todellisuudessa 0,08 prosenttia, epäillään seksuaalirikoksesta.

Ennakkoluuloinen ihmisryhmien niputtaminen ei ole mitään uutta. Ihminen voi saada leimoja ja "ominaisuuksia" ihan vaan olemalla nainen, romani tai vaikkapa ruotsinkielinen. Riippumatta siitä kuka olet, mitä teet tai sanot, et ehkäpä osaa ajaa autoa, olet epäluotettava varas tai itseäsi täynnä oleva ylpistelijä. Mitäpä tuumattaisiin, jos ihan mukava ja kaikin puolin lainkuuliainen porilainen saisi vastaansa mielenosoituksia, polttopulloiskuja, uhkailuja ja katupartioita matkustaessaan 80 kilometrin päähän Pyhärantaan? Olisihan huoli sikäli perusteltu, että kun Pyhärannassa tehdään rikoksia 18,5 tuhatta henkeä kohden, Porissa niitä tehdään 94,5. Toivotaan tästäkin huolimatta, että porilaiset saavat tasavertaista kohtelua myös Pyhärannassa. Eikä se silti tarkoita, että porilaisten tekemiä rikoksia pitää hyssytellä tai heitä hyysätä.

Ei anneta pelolle valtaa. Tutustutaan faktoihin ja kyseenalaistetaan ennakkoluulomme. Uskalletaan tuomita rasismi. Väkivaltaa ja syrjintää ei pidä suvaita.

Laiska, laiskempi, työtön — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 25 Apr 2016 00:00:00 GMT

Panamapaperit tulivat ja menivät, mutta mitäs siitä, kun todellinen yhteiskunnan vihollinen on taas löytynyt. Median ja oikeistopoliitikoiden suotuisalla myötävaikutuksella mieliimme on istutettu kuva työtävieroksuvasta herroiksi elelevästä sosiaalipummista, joka järjestään kieltäytyy hänelle tarjotuista lukuisista, toinen toistaan paremmista työtarjouksista voidakseen nostaa ylimitoitettuja yhteiskunnan tukia.

Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Ääritilanteessa rahat eivät riitä edes perustarpeisiin, kuten kunnon ruokaan ja vaatteisiin, vaan työtön etsii apua arkeen leipäjonoista ja jättäytyy pikkuhiljaa pois yhteisöllisistä riennoista. Pitkään jatkunut ja jopa sukupolvelta toiselle periytynyt työttömyys ajaa syrjään koko yhteiskunnasta, eikä koulutus ole hyvinvointi-Suomessakaan itsestäänselvyys. Joka neljännellä porilaisella työttömällä ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa ja 21 prosentilta puuttuu työhistoria kokonaan.

On selvää, että ilman koulutusta ja työkokemusta ei ura urkene kilpailluilla työmarkkinoilla. Mutta vaikka takataskusta löytyy molempia ja työhalujakin olisi muille jakaa, ei töitä tahdo löytyä. Mitkään hallituksen työttömiin kohdistamat kuritustoimet eivät poista sitä tosiasiaa, että esimerkiksi Porissa oli viime vuonna keskimäärin 6541 työtöntä työnhakijaa ja loppuvuonna keskimäärin 371 avoinna olevaa työpaikkaa. Tätä vasten tuntuu kohtuuttomalta vaatia työtöntä vastaanottamaan matalasti palkattua työtä jopa 3 tunnin päivittäisen työmatkan takaa – tekijöitä todennäköisesti löytyy lähempääkin.

Hallituksen tavoitteena tuntuu olevan helposti kyykytettävän matalapalkkareservin luominen. Hyvätuloisten valinnanvapautta lisätään samalla, kun köyhän pitää tehdä lähes mitä tahansa työtä ilman takeita edes kohtuullisesta toimeentulosta. Tällaisen pakottamisen vastinparina pitäisi olla vähintään kohtuullinen perustulo epäsäännöllisten palkkatulojen varalle ja tae minimipalkasta, joka tekee työstä kannattavaa.

Hallitus satsaa paukkunsa työttömien kyykyttämiseen, mutta missä ovat investoinnit ja satsaukset kotimaiseen kysyntään ja ostovoiman kohentamiseen? Olisiko työtä syytä jakaa useamman kesken sen sijaan, että sitä kohdennetaan entistä harvemmalle työaikaa pidentämällä? Entä mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy verokeinottelun suitsemiseksi?

Hei, nyt me yhtiöitetään! — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 23 May 2016 00:00:00 GMT

Ei päivää, lehteä, eikä kokousta, jossa sotea ei näinä aikoina mainittaisi. Suuren ja mahtavan sote-uudistuksen varjolla tehdään vauhdilla asioita, nyt kun iso vaihde on vihdoin saatu silmään. Vaikka asioita vatvottiin jo viime hallituskauden valmistelun pohjalta, ei maakunnasta silloin löytynyt intoa lähteä kunnolla liikkeelle. Kaikkien eduskuntapuolueiden yhteisessä sote-mallissa ei yksityistämisellä ollut suurta sijaa, mutta nyt kun kokoomuksen valinnanvapaus ja yhtiöittämismalli saatiin mukaan, on Satakunnassakin ryhdytty ponnekkaasti toimeen. Eikä ole kovin vaikea arvata, kuka valmistelua vie ja kuka vikisee.

Yhdestä ollaan samaa mieltä, sote-uudistus on tärkeä ja välttämätön. Valitettavasti vauhdissa on kuitenkin unohdettu alkuperäinen tarkoitus: perusterveydenhuollon vahvistaminen ja palveluketjujen yhtenäistäminen. Uudeksi missioksi onkin tullut palveluiden yksityistäminen ja yhtiöittäminen - uudet bisnesmahdollisuudet.

Hallituksen nykyisessä yhtiöittämismallissa on uhkana, että suunnitellun palveluiden yhteensovittamisen sijaan ne pirstaloituvat. Sen lisäksi julkinen valta kapenee ja piiloutuu yhtiörakenteisiin. Myös henkilöstön asemasta on syytä olla huolissaan, yksityinen sektori ei tunnetusti kavahda nollatuntisopimuksia tai määräaikaisia työsuhteita. Entä miten huolehditaan, ettemme kompastu Ruotsin tapaan sudenkuoppiin, joissa eniten tarvitsevat jäävät liian vähälle hoidolle ja kannattamattomat reuna-alueet ilman laadun takaavaa kilpailua, kun tarpeen sijaan kysyntä määrää palveluista?

Uudistuksen suurena tavoitteena on kustannussäästöt. Sotella perusteltiin viime viikolla Porissakin tehtyä päätöstä perusturvan asiakasmaksujen nostosta. Tuloksen nyhtäminen asiakkailta kääntyy kuitenkin helposti itseään vastaan ja lisätulot valuvat toimeentulotukiin, aikuissosiaalityön kasvaviin kustannuksiin ja erityisesti vaikeampien sairauksien hoitoon, kun pienituloiset eivät hakeudu lääkäriin ajoissa. Suurituloisiahan muutos ei hetkauta, he ovat siirtyneet muiden palveluiden piiriin ajat sitten.

Lopulta ratkaisevaa on se, miten päästään potilaan pompottelusta, rahoituksen osaoptimoinnista ja kasvavista terveyseroista saumattomaan palveluketjuun, yksikanavaiseen rahoitukseen ja kustannustehokkaaseen sekä oikea-aikaiseen hoitoon. On vaikea nähdä, että se tapahtuu hajottamalla palveluiden järjestäminen monikansallisille terveystoimijoille, joiden intresseissä ei ole sen enempää terve satakuntalainen kuin palvelun halpa hintalappu.

Leijonan loikka äärioikealle — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 20 Jun 2016 00:00:00 GMT

Normaalisti iloisen punavihreä somekuplani on viime päivinä saanut synkkiä sysimustan sävyjä, kun uutisvirtaani ovat hallinneet viharikokset ja niistä kumpuavat kärjistyneet analyysit uskonnoista ja ääriajattelusta. Orlandon joukkosurmassa kuoli 49 homoklubin juhlijaa ja muutama päivä myöhemmin maailmaa kohahdutti brittiläisen poliitikon murha. Molemmissa taustalla vaikuttaa olleen yksittäisten ihmisten pitkäaikainen pahoinvointi ja vääristynyt maailmankuva. Sairas ihminen voi tehdä käsittämättömiä asioita, eikä näitä tekoja pidä liikaa politisoida, ei ainakaan käyttää fobioiden ja vihan keppihevosena. Onko demokratian ja sananvapauden nimissä annettu jo liikaa tilaa ääriajattelun valtavirtaistamiselle?

Poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu on siirtynyt leijonan loikan kohti äärioikeaa, aina salonkikelpoisesta maahanmuuttokritiikistä suoranaiseen rasismiin. Epäoikeudenmukaisuuden tunne ja osattomuus muuttuvat peloiksi ja ennakkoluuloiksi, jotka pahimmillaan purkautuvat mittasuhteiltaan käsittämättöminä hirmutekoina. Samalla kun Donald Trumpin kaltaiset äärikiihkoilijat saavat valtavasti kansainvälistä mediatilaa valheillaan ja vihaan kiihottavilla heitoillaan, sairastunut ihminen päätyy toivottomiin tekoihin. Surullista on, että Satakunnan kaltaisessa sivistyspitäjässäkin Trumpin rasistiset ja seksistiset lausunnot keräävät ymmärrystä jopa kansanedustajatasolla. Viha ja pahoinvointi ei vähene lisää lietsomalla. Rasismille ja kiihottaville valheille ei pidä antaa tilaa kasvaa sen enempää katupartioiksi kuin viharikoksikaan.

Onneksi somekupla jaksaa joskus hymyilyttääkin. Timo Soini hellyytti kansaa anelemalla kiitoksia hallitusponnisteluista ainaisen kritiikin sijaan. Kaikenmaailman fillarikommunistit ja kivenhalaajat jaksavat kyllä haukkua, mutta missä viipyy kiitos? Timon kannattaisi tehdä parempaa politiikka, joka lisää työpaikkoja ja vähentää tuloeroja, niin ehkä kiitoksiakin heruisi. Suurin perussuomalaisten saavutus oikeistohallituksessa näyttää tällä hetkellä olevan suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden korvaaminen Yle-laissa kulttuuriperinnön vaalimisella, suvaitsevaisuudella, yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja kulttuurisen moninaisuuden tukemisella - hyviä asioita kaikki, joten kiitos siitä. Rakkaus voittaa!

SuomiAreenaan demokratiavaje — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 18 Jul 2016 00:00:00 GMT

Huh, onneks se o ny ohi. Oli kai se ny iha kamalaa, et tääl oli nii pal väkee. Karutki iha tukos, eikä mihkää päässy. No ei vaiskaan. Onhan se nyt upeaa, että meillä on valtakunnallisia kesätapahtumia Porin pirullista mainetta kiillottamassa.

Valitettavasti SuomiAreena-tilaisuuksien järjestäjille ja kansalaistorin esittelijöille kaavaillaan ensi vuodeksi tuntuvaa maksua. Virallisen selityksen mukaan kyse on kustannusten kattamisesta, mutta huhupuheet kertovat tällä tavoiteltavan "laadukkaampia" tilaisuuksia ja turhien rönsyjen karsimista. Lienee selvää, että maksu karkottaa pienimmät kansalaisjärjestöt ja yritykset tapahtumasta. Näin ollen näkyvyyttä saavat entistä enemmän suuret toimijat, joilla on lompakko kunnossa.

Pienille järjestöille lupaillaan maikkarin stipendejä, mutta ilmaan jää, millä kriteerein niitä myönnetään? Pitääkö olla oikean värinen kravatti ja sopivat mielipiteet sellaisen saadakseen? Entä ymmärtääkö kuulija maksetun mainoksen? Kuka käyttää valtaa?

Tänä vuonna puolueet siirrettiin karjaosastoon pois ihmisten tieltä. Puolueaktiivit väriin katsomatta olivat käärmeissään, kun sinänsä mukava idea yhteisestä teltasta toteutettiin syrjässä kansalaistorin säpinästä. Tuskin puolueiden ilmapalloja tai karamelleja moni jäi kaipaamaan, mutta äänestysaktiivisuutta ei ainakaan edistä se, että poliitikot eivät kohtaa kansalaisia, vaan saavat höpötellä nurkassa keskenään.

SuomiAreenan keskustelut keskittyivät liike-elämän ja politiikan silmäätekevien kohtaamisiin, mutta joukossa oli myös pintaa syvemmälle pääseviä tilaisuuksia. Yksi näistä oli Keski-Porin kirkossa järjestetty Erilainen mingle, jossa kuultiin mm. työttömiä ja mielenterveyskuntoutujia. On pysäyttävää, kun joku asian itse kokenut sanoo sen ääneen, jonka kaikki melkein tietävät. Mielenterveyden järkkyessä on vaikea saada apua, jos ei ole ranteet jo auki tai vähintään psykoosissa. Toisaalta selviytymistarinat ovat aina voimaannuttavia. Kun toivonsa jo kertaalleen menettänyt nuori kertoo saaneensa unelmansa takaisin, koko kirkkosali herkistyy.

Katsotaan mitä uusia tuulia SuomiAreena lopulta ensi vuonna tuo. Sillä välin Pori voi taas palata normaaliin olotilaansa valittamaan siitä, kuinka torilavalla on hiljaista, eikä Kävikselläkään oikein ketään näy. Tai sitten se voi käydä nauttimaan loppukesän runsaista antimista - kulttuurista, hiekkarannasta ja hyttysistä. Pori <3

Säästöt koskevat kaikkia lapsia — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 15 Aug 2016 00:00:00 GMT

Viikon sisällä olemme voineet lukea paljon karua faktaa. Laaja ikäluokkatutkimus kertoo, että 14 prosenttia nykyisistä 29-vuotiaista on ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Eurostat puolestaan toteaa, että suomalaisista 20–24-vuotiaista nuorista aikuisista joka kuudes on ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Suomen Akatemian tutkimus paljastaa, että oppimistulokset ovat entistä jakautuneempia ja TEM tunnustaa, että nuorisotakuu ei toteudu kolmasosan kohdalla. Aiemmin Helsingin Sanomat kertoi lapsiköyhyydestä ja siitä, että Suomessa 126 000 lasta elää vähävaraisissa perheissä. Toisaalta tiedämme, että köyhyys on yksi suurimpia yhteiskunnasta syrjäyttäjiä. Kuinka kovaa pitää hälytyskellojen soida, että heräisimme? Siis KUINKA KOVAA?

Hallitus on päättänyt leikata sosiaalietuuksia ja kiristää kuntien rahoitusta. Talousvaikeuksessa olevat kunnat puolestaan karsivat palveluita, korottavat hintoja ja lomauttavat henkilöstöä. Sosiaali- ja perhepalvelut, päiväkodit, koulut tai terveyspalvelut eivät ole säästöjen ulottumattomissa. Tämä kaikki koskettaa eniten vähävaraisia lapsiperheitä, joissa on usein työttömyyttä ja muitakin ongelmia. Tuo kosketus tuntuu kovaa, kun ei ole puskurirahastoja tai turvaverkkoa.

Asiantuntijat ovat tutkimuksiin perustuen antaneet suosituksia syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja lapsiköyhyyden vähentämiseksi. Ne ovat täydellisessä ristiriidassa tehtyjen päätösten kanssa. Johtopäätöksissä korostetaan lapsiperheiden moniammatillista ja varhaista tukemista. Keskeisessä roolissa ovat julkiset palvelut, kuten päivähoito, koulu ja sosiaalipalvelut. Huolissaan ollaan myös säästöpäätösten kasautumisesta, kun yhdelle perheelle tulevat niin maksukorotukset, tukileikkaukset kuin heikkenevät palvelutkin.

Satakunta ei pärjännyt erityisen hyvin Nuorisotutkimusseuran vuonna 1987 syntyneitä seuranneessa tutkimuksessa. Täällä on ikäluokasta manner-Suomen neljänneksi eniten ilman ammatillista tutkintoa, yli 15 prosenttia. Silti Pori, Rauma ja Ulvila kohdistavat lomautuksia varhaiskasvatukseen ja opetukseen. Säästöt koskevat aivan kaikkia lapsia ja eniten erityistä tukea tarvitsevia. Huolena on myös, pysytäänkö kunnissa edes lain oikealla puolen, kun opetussuunnitelmien mukaista opetusta ei voida taata. Sosiaalisesta ja inhimillisestä pääomasta säästäminen kilpailukyvyn ja budjettitasapainon tavoittelun nimissä on lyhytnäköistä ja - no, typerää.

Plus miinus nolla — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 12 Sep 2016 00:00:00 GMT

Eduskunnassa vatuloidaan taas tasa-arvoisen avioliittolain parissa, vaikka asia on jo kertaalleen päätetty. Syynä on edellisen päätöksen kumoamista esittävä yli 50 000 kannattajaa kerännyt kansalaisaloite, joten toki se on käsiteltävä. Suomi on kuitenkin jo valmis siirtymään 2000-luvulle, eikä sitä samaa toisten ihmisarvoa alentavaa keskustelua viitsisi enää eduskunnasta kuulla. Tosin eipä olisi ensimmäinen kerta, kun tällä eduskuntakaudella perutaan jo tehtyjä päätöksiä. Arkadianmäen porukan soisi kuitenkin keskittävän energiansa maan ongelmiin, joissa luulisi olevan haastetta riittämiin.

Työttömyys ja siitä aiheutuvat lieveilmiöt, kuten köyhyys ja syrjäytyminen, ovat tämän ajan suurin yhteiskunnallinen ongelma. Hallituksen mielestä tärkein toimenpide kunnianhimoisten työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi on työttömien toimeentulon pienentäminen ja jatkuva kyttääminen. Toki uusia työpaikkoja väistämättä syntyy, kun työttömät kutsutaan jatkossa haastatteluun kolmen kuukauden välein. TEM:n työllisyyskatsauksen lukujen perusteella se tarkoittaa valtakunnallisesti noin 1,5 miljoona haastattelua vuosittain ja Satakunnassakin melkein 60 000.

Työttömyyttä olisi hoidettava ensisijaisesti uusilla työpaikoilla, eikä työttömiä rankaisemalla ja syyllistämällä. Hallituksen toimet työttömyysturvan alentamiseksi ja ansiosidonnaisen keston lyhentämiseksi viittaavat ajatukseen, että korkea työttömyys johtuisi työhaluttomuudesta. Todellinen ongelma on kuitenkin työpaikkojen puute. Olisi järkevää, että työttömyyden hoitoon menevät viisi miljardia euroa käytettäisiin aktiivisena tukena työllistymiseen ja kouluttautumiseen. Samalla on kuitenkin huolehdittava, ettei Suomeen luoda kilpailua vääristävää halpatyöreserviä, jossa joidenkin yritysten kustannuksia maksatetaan yhteisillä varoilla.

Jos hallitus ottaa, se toki myös antaa. Verokevennykset kohdistuvat eniten hyvätuloisiin, joilla sukanvarteen jää jo ennestään. Kelan ja SOSTE ry:n asiantuntijoiden mukaan budjettiesitys leikkauksineen ja veronkevennyksineen lisää tuloeroja ja siirtää tuhansia ihmisiä köyhyysrajan alapuolelle. Lisäksi osa tukien leikkauksista siirtyy suoraan toimeentulotukimaksujen kasvuun, kun nyt jo minimitoimeentulolla sinnittelevät saavat entistä vähemmän. Toisin sanoen lasku vain siirretään pöydältä toiselle ja lopputulos on plus miinus nolla.

Hoivatyö pyöröovien puristuksessa — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 10 Oct 2016 00:00:00 GMT

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on laskenut, että alentamalla hoitajamitoitus hallituksen kaavailemaan 0,4:ään vanhus saa 108 minuuttia hoitoaikaa vuorokaudessa. Väitöskirjatutkija Jari Pirhonen kertoo YLE:n aamu-tv:ssä, kuinka jo nykymitoitus (0,5) riittää hädin tuskin edes perushoitoon. Aikaa ei riitä asukkaiden inhimilliseen kohtaamiseen, kunnolliseen läsnäoloon, saati ulkoilu- ja viriketoimintaan. Asukkaat eivät usein edes kehtaa pyytää mitään ekstraa, kun tietävät hoitajilla olevan niin kiire. Hoitajat ovat ylikuormittuneita, eikä sellainen voi olla näkymättä työhyvinvoinnissa ja -motivaatiossa, vaikka työtä usein suurella sydämellä tehdäänkin.

SuPerin mukaan inhimillinen hoiva vaatisi vähintään mitoituksen 0,65, jossa Porissakin oltiin vielä ennen viimekesän säästötoimia. Jotta tähän taas päästäisiin, se vaatisi tiukassa taloustilanteessa noin 1,5 miljoonan euron vuosisatsauksen. Se, halutaanko näin tehdä, on arvovalinta, jonka kuntalaiset ja heidän valitsemansa päättäjät joutuvat tekemään.

Hoitajamitoituksen lisäksi terveys- ja hoivabisnes on puhuttanut pyöröoviensa ansiosta. Ovi julkisen sektorin ja yksityisten sote-yritysten välillä käy tiuhaan, kun johtohenkilöt vaihtavat jakkaraa lennosta. Hyvä että osaajille riittää kysyntää, mutta onhan se arvelluttavaa, että ensin ollaan valmistelemassa lainsäädäntöä, joka mahdollistaa voittojen tavoittelun julkisilla rahoilla. Toisaalla taas hoidetaan kunnan palvelusetelit ja kilpailutuskriteerit kuntoon, jotta sen jälkeen päästään suoraan toiselle puolelle nauttimaan niistä voitoista.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan miten Satakunnan tuolileikki käynnistyy kuntien, maakunnan ja yksityisten palveluntuottajien välillä, kunhan ensin päästään asemiin kaikkien uudistusten tiimellyksessä. Yksittäistapauksissa siirrot voivat olla perusteltavissa henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella ja toisaalta onhan työntekijällä oikeus vaihtaa työpaikkaa. Ongelmaksi pyöröovi-ilmiö muodostuu kuitenkin viimeistään silloin, kun entistä asemaa ja suhteita käytetään junailemaan firmalle edullisia kilpailutuksia ja päätöksiä vanhojen kamujen kanssa. Tästä muodostuu väkisinkin kohtuutonta kilpailuetua tietyille yrityksille, kun aikanaan julkisen ja yksityisen puolen toimijat kisailevat samoista asiakkaista ja Suomen 20 miljardin euron sote-kakun uusjaosta.

Mutta hei, älkää näistä välittäkö, tuolla on räjähtävä lepakko!

Huonosti valmisteltu - puoliksi hutiloitu — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 07 Nov 2016 00:00:00 GMT

Tehostamisen muoti-ilmiö näkyy julkishallinnossa ehkä räikeämmin kuin koskaan. Julkista päätöksentekoa on syystä moitittu huonosta valmistelusta. Milloin hallitus peruu omia päätöksiään todettuaan ne lain- tai järjenvastaisiksi ja milloin kunnan päätöksentekoelimet pallottelevat päätöksiä keskenään, kun yhteisymmärrystä virkamiesten ja poliitikoiden välillä ei löydy. Tämän päälle valtio vähentää virkamiehiä ja kunnat pyrkivät henkilöstön vähentämiseen hinnalla millä hyvänsä. Samaan aikaan asiantuntemusta ostetaan konsulteilta ja ihan sitä kunnan perustyötäkin korvataan ostopalveluilla.

Porissakin ollaan oltu vähän hukassa. Uusimmat kriisit liittyvät lomautuksiin ja niistä aiheutuviin palvelukatkoihin ja jopa lakisääteisten palveluiden hoitamatta jättämiseen. Pori joutui odotetusti aluehallintoviraston hampaisiin lomautusten vuoksi, sillä kolmen viikon lomautukset eivät voi olla näkymättä arjessa. Päättäjien tai virkamiesjohdon on turha väittää, että uhkasakot tai huomautukset tulisivat yllätyksenä. Asia on ollut esillä niin Porin kaupunginhallituksessa kuin valtuustossakin, eivätkä lomautuspäätökset perusturvan ja sivistyksen osalta syntyneet yksimielisesti. Valitettavasti neuvoloiden pakolliset terveystarkastukset tuskin jäävät ainoiksi uhkasakon aiheiksi.

Liian pikaisen valmistelun karvaita hedelmiä ollaan saatu maistella myös vapaa-aikapuolella, kun lautakunnan lainvastainen päätös jouduttiin kumoamaan. Yhteistä tahtoa maauimalan kahvion ja lipunmyynnin jatkamisesta uimaseurojen kanssa olisi ollut, mutta asia olisi pitänyt ottaa huomioon jo kilpailutusvaiheessa. Lautakunta heräsi asiaan aivan liian myöhään, nyt täytyy vain toivoa, että oppi menee edes kantapään kautta perille. Nykylainsäädännöllä oikea paikka vaikuttaa palveluiden hankintaan on ennen kilpailutusta, ei sen jälkeen.

Julkisen sektorin paisumisesta voidaan olla montaa mieltä. Tässä kiireisen valmistelun ja lomautusten keskellä väite tuntuu kuitenkin lähinnä absurdilta. Hoitoa, hoivaa, infran rakentamista ja koulutusta tarvitaan entiseen tapaan, eikä se tarve vähene lomauttamalla. Julkista sektoria tuntuu tänä päivänä vaivaavan ennemminkin tehostamisen tauti, näivettämisen syndrooma ja pahimpana krooninen rahoitusvaje.

Kuka köyhän etua valvoo — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 05 Dec 2016 00:00:00 GMT

Suomi on nimetty sanan- ja lehdistönvapauden mallimaaksi jo seitsemän kertaa peräkkäin kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä. Maine on kuitenkin koetuksella, kun YLE näyttää taipuneen poliittiseen painostukseen ja rajanneen uutisointia pääministerin taloudellisista kytköksistä. Vallan vahtikoiran painostaminen hiljaiseksi ei kuulu länsimaiseen demokratiaan. Jos, kuten pääministeri Sipilä väittää, mitään peiteltävää ei liity sen enempää Talvivaaraan kuin vakuutusjärjestelyihinkään, epäluottamuksen ruokkiminen tiuskimalla ja mököttämällä näyttäytyy lapsellisena ja ylimielisenä. Aivan oma lukunsa onkin sitten YLEn johdon toiminta ja se, onko se todella näin helposti painostettavissa.

Poliittinen päätöksenteko on käytännössä tasapainoilua kompromissien välillä. Yleensä kaikki ovat herttaisen yksimielisiä siitä, että jokaiselle pitää mahdollistaa ihmisarvoinen elämä koulutuksineen ja terveyspalveluineen. Toisaalta on myös vaikeaa löytää poliitikkoa, joka ei olisi sitä mieltä, että työllisyyttä pitää edistää ja että elinkeinoelämälle pitää luoda hyvät toimintaedellytykset. Siihen se herttaisuus usein loppuukin ja sen jälkeen käydään vääntämään kättä siitä, kuinka pontevasti mitäkin asiaa tulee edistää ja kenen etu tulee ensin. Eri etupiirien näkemyksiä ei koskaa voida tasapuolisesti huomioida, mutta päätöksenteon pitää vähintäänkin perustua avoimuuteen ja päättäjien sidonnaisuuksien julkisuuteen. Se, tarkastellaanko kokonaisuutta sijoitusportfolioiden vai toimeentulotuen näkökulmasta määrittää päätösten lopputulemaa ja poliittiset voimasuhteet lopulta määräävät sen, kenen etu tulee eniten huomioiduksi.

Kun nykyhallituksen viimeaikaisia päätöksiä arvioidaan, ei liene epäselvää kenen näkökulmaa pidetään tärkeimpänä. Ensi vuoden budjetti leikkaa perusturvaa työttömiltä, eläkeläisiltä ja opiskelijoilta. Toisaalta verohelpotukset kohdistuvat suopeimmin suurituloisiin, käytännössä yli 7000 euroa kuukaudessa tienaaviin. Köyhän ääni ei hallituksessa kuulu ja voimme vain arvailla, kuinka voimakkaana Sipilän vakuutuskuoren kahina kaikuu.

Kansalaisilla on oikeus tietää, miten ja mistä lähtökohdista tätä maata johdetaan. Jos sidonnaisuuksistaan ei voi avoimesti kertoa, kannattaa miettiä, onko oikea paikka maan poliittisessa johdossa.

Köyhyys ei ole sattumaa — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Tue, 31 Jan 2017 00:00:00 GMT

Maailman kahdeksan rikkainta miestä omistaa saman verran kuin puolet maapallon väestöstä, eli 3,6 miljardia ihmistä. Näin ollen yhden miehen omaisuus vastaa 450 miljoonan ihmisen omaisuutta, eli suunnilleen saman verran kuin Euroopan unionissa on asukkaita Brexitin toteuduttua. Kansainvälisen avustusjärjestö Oxfamin tammikuussa julkaiseman tilaston paljastama varallisuuserojen mittakaava on käsittämätön täältä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta katsottuna.

Satakunnan parhaiten tienaavien joukkoon pääsi edellisvuonna vaatimattomasti muutaman miljoonan euron vuosituloilla. Pienituloisuuden raja puolestaan kulkee reilun 14 000 euron vuosituloissa, joten erot satakuntalaisten tulotilastoissa liikkuivat edellisten verotulotietojen mukaan varsin maltillisesti reilussa viidessä miljoonassa eurossa. Eniten tienaavan satakuntalaisen vuositulot vastasivat siis 390 pienituloisen tienestejä. Onhan siinäkin eroa, mutta painitaan kuitenkin ihan eri sarjassa, kuin maailmalla. Koko Suomen osalta ero pienituloisen ja eniten tienaavan välillä on reilu 45 miljoonaa. Vaikka miljoonatuloista nauttii varsin rajallinen määrä suomalaisia, Satakunnassa 12, kuuluisa suomalainen kateus niellään toriparlamenteissa ja äänestysuurnilla pienellä purnaamisella. Kun suurimmalla osalla kansaa on katto pään päällä ja edes leipäjonosta saatua einestä pöydässä, säilyy yhteiskuntarauha eri tuloluokkien välillä. Täältä lintukodosta käsin on vaikea ymmärtää mitä tarkoittaa, kun sadat miljoonat ihmiset lähtevät liikkeelle henkensä pitimiksi, olipa syynä sitten sota, ilmastonmuutos, nälänhätä tai toimeentulo.

Köyhyys, oli se sitten globaalia tai suomalaista mallia, ei ole sattumaa, vaan osaltaan poliittisten päätösten seurausta. Raha ei ole maailmasta loppunut, mutta se jakautuu joka vuosi entistä epätasaisemmin. Suomessakin rahaa riittää veroparatiiseihin ja ennätysosinkoihin, mutta ei työntekijöiden palkkaamiseen, kotimaan investointeihin, tuotekehitykseen tai julkiseen talouteen. Liikemiesten vallatessa politiikan eliittipaikat niin Suomessa kuin maailmallakin, mietityttää kenen etu edellä mennään. Oman osansa päätöksentekoon antavat liike-elämän lobbarit, joille kabinettien ovet aukenevat kunnantaloilla ja eduskunnissa, Euroopan parlamentista nyt puhumattakaan. EU:n virallisten rekistereiden mukaan liike- ja talouselämän toimijoilla on jokaista 751 europarlamentaarikkoa kohden kulkukortit parlamenttiin yhdeksälle lobbarille. Yhteisiä asioita ajavat pienet kansalaisjärjestöt jäävät nuolemaan näppejään, kun raha puhuu.

Jälkiviisaus kannattaa - etukäteen — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 27 Feb 2017 00:00:00 GMT

Kun ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan, sattuu vahinkoja. Valitettavasti sitä on nyt liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Hallitus peruu kilpaa omia esityksiään ja kunnissa joudutaan ottamaan uutta suuntaa peruutuspeilistä. Muutosjohtajien vauhtisokeus hiljentää järjen äänen.

Perustoimeentulotuen maksaminen siirtyi vuoden alusta kunnilta Kelaan. Uudistuksen tarkoitus on hyvä, asiakkaiden on määrä saada tasapuolista kohtelua asuinpaikasta riippumatta ja resurssien pitäisi ohjautua entistä enemmän oikeaan sosiaalityöhön ja ihmisten auttamiseen. Kunnissa toimeentulotukia käsitteli 1500 virkailijaa, mutta jostain säästöjen toivetynnyristä löytyi kaava, jolla Kelassa samaan asiaan vaaditaan puolet vähemmän tekijöitä. Nyt hakemusten käsittely on pahoin ruuhkautunut ja ihmiset ovat hädissään, kun ruoka-, lääke- ja vuokrarahat puuttuvat. Olisko ollut viisaampaa turvata erityisesti siirtymävaiheen toiminta riittävin resurssein? Kyseessä on kuitenkin ihmisten selviytymiselle olennaisesta sosiaaliturvasta.

Tutkimatta hutkitaan myös kunnissa. Esimerkiksi Porin lomautuksista voidaan olla montaa mieltä, mutta totuus lienee, että massiivisen operaation kokonaisvaikutuksia, edes niitä taloudellisia, ei tiedä kukaan. Paljonko ylimääräistä työaikaa lomautusten järjestelyihin meni, aiheutuiko lisääntyneestä työkuormasta ylimääräisiä sairauspoissaoloja, entä paljonko jonojen purku ja kasaantuneet työt vaikeuttavat työtä tänä vuonna? Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähemmän. Lomautusvuoden ylijäämäinen tilinpäätös ei kaikista tunnu hyvältä, kun lomautetut työntekijät miettivät, kenen pussista se on maksettu. Miten meni, noin niinku omasta mielestä?

Kuntien hallintoa on paljon moitittu osaoptimoinnista, siiloutumisesta ja rahojen siirtämisestä hallintokunnan taskusta toiseen. Pysytään keinolla millä hyvänsä budjetissa omalla kustannuspaikalla ja vähät välitetään, mitä kustannuksia syntyy toisaalla kunnassa. Tähän on viime aikoina pyritty vastaamaan organisaatiouudistuksilla ja uudella johtamisella. Hyvä niin, järkevä virkamies huomioi kokonaisvaikutukset, eikä siirrä laskua naapurille. Sote-uudistuksenkin alkuperäinen ylevä tavoite oli pyrkiä eroon perus- ja erikoissairaanhoidon raja-aidoista ja osaoptimoinnista sekä asiakkaan pompottelusta. Sitten alkoikin hutkiminen ja nyt palveluketjuja ollaan pirstomassa valinnanvapauden ja yhtiöittämisen nimissä. Kukaan ei ole niin viisas kuin jälkiviisas, mutta jo etukäteen olisi syytä kuunnella myös niitä lukuisia asiantuntijoita, jotka ovat huolestuneita sote-uudistuksen nykysuunnasta.

Tasan eivät käy öljygallonat tai sisäfileet — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 24 Apr 2017 00:00:00 GMT

Kansa on jälleen puhunut – tai vähän reilu puolet siitä – ja kuntavaalit ovat puolueiden keskinäistä paikkajakoa vaille paketissa. Kesäkuusta alkaen uudet ja uusitut päättäjät pääsevät töihin ja lupaukset lunastukseen. Vaalikarjalla ei silti ole syytä huoleen, makkaratarjoilua on taas luvassa tuota pikaa, kun vaalivankkureita viritetään jo tammikuun maakunta- ja pressanvaaleja varten. Nähtäväksi jää, kuinka kova työ ehdokkaiden haaliminen puolueiden listoille on, sillä vaaliväsymystä tuntuu olevan ilmassa. Koska aika ja raha on puolueillakin kortilla, säästövinkeille on käyttöä: kierrätetään kuntavaalien vaalilauseet keskenämme, eihän pyörää kannata keksiä uudelleen. Valita voi minkä tahansa puolueen sloganeista, sillä kukapa ei haluaisi turvallista tulevaisuutta ja parempaa huomista sekä toimivaa ja tervettä kuntaa. Inhimillisempi ote sopinee myös yhteiseksi korulauseeksi, kuin myös huolenpito huomennakin.

Luovaa uudelleenajattelua ja kierrätystä tarvittaisiin laajemminkin – Suomi nimittäin elää loppuvuoden velaksi. Valitettavasti kyse ei kuitenkaan ole "vain" rahavelasta, sillä ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen olemme jo käyttäneet laskennallisen osamme koko vuoden luonnonvaroista. Global Footprint Network -laitoksen maakohtaisten laskelmien mukaan loppuvuoden syömme, lämmitämme, tankkaamme ja muuten vaan kulutamme luonnonvaroja velaksi lapsiltamme, lastenlapsiltamme ja erityisesti köyhempien maiden lapsilta. Tasan eivät käy öljygallonat tai sisäfileet, toisille riittää enemmän kuin muille.

Maailmalla on käynnissä humanitaarinen katastrofi, kun noin 20 miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä ja nälkäkuolema. Suurimpana syynä Jemenin ja joidenkin Afrikan maiden kriisille on pitkään vaivannut kuivuus. Ilmastonmuutoksen ja kehitysmaita sortavan kauppapolitiikan vaikutuksia juuri tähän kriisiin on mahdoton suoraan osoittaa, mutta ihan tasan eivät käy pohjoisen ja etelän hiilijalanjäljet, se on varmaa.

Olisiko meidän syytä tarkastella omia tottumuksiamme yhteisen hyvä nimissä? Jo Suomen sisälläkin eriarvoisuus kasvaa samaa tahtia leipäjonojen kanssa. Paras tapa torjua radikaalien ääriliikkeiden nousua niin Suomen rajojen sisä- kuin ulkopuolellakin on pitää tuloerot kohtuullisena ja poistaa osattomuuden kokemuksia. Vaalilauseetkin sen kertovat, pidetään kaikki mukana ja rakennetaan yhdessä parempi huominen.

Terveysalan yritykset ovat paljon kiinnostuneempia Porin Kalaholman kuin Lavian asukkaista — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 22 May 2017 00:00:00 GMT

Uudistuksilla pyritään muuttamaan nykytilannetta, yleensä parempaan. Sitten on niitä uudistuksia, jotka korjaavat sitä, mikä on ehjää, ja hajottavat lopullisesti sen, mikä kaipaisi kunnostamista. Suomen historian suurin, jokaista kansalaista koskettava sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus vaikuttaisi olevan jälkimmäistä sorttia.

Kansainvälinen vertailu on todennut suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän yhdeksi Euroopan kustannustehokkaimmista. Kustannusten nousupaineessa Suomi etsii silti uudistuksesta säästöjä ja perusteluja sote-markkinoiden vapauttamiselle yksityisille markkinoille on haettu mm. Ruotsin kokemuksista. Koska EU-vertailun mukaan Suomessa tuotetaan nykyisin Ruotsia parempia sote-palveluita huomattavasti halvemmalla, on vaikea nähdä, mistä säästöt tulevat. Tyytyisivätkö monikansalliset sote-pelurit Suomessa pienempiin voittomarginaaleihin? Tuskin.

Kuin sattumalta, samassa tulipalokiireessä valmistellaan niin sosiaali- ja terveyspalveluiden laajamittaista yhtiöittämis- ja yksityistämisprojektia kuin omistuksia piilottelevaa hallintarekisteriä. Ja kun vielä sote-yritysten veronmaksua koskeva lakiesitys on täynnä porsaanreikiä, jotka mahdollistavat Suomen verojen välttelyn suurilta ja monikansallisilta toimijoilta, ei voi kuin ihmetellä kenen ehdoilla sote-uudistusta valmistellaan. Yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva yhdistys Finnwatch luonnehti hallituksen esitystä veromenettelylaiksi täydeksi flopiksi, jonka avulla mahdollistetaan aggressiivinen verosuunnittelu ja veroja välttelevän yrityksen suojeleminen julkisuudelta.

Olisihan se hienoa, jos jokaisella kylällä olisi tarjolla monen eri toimijan tuottamia terveyspalveluita, joista voisi valita itselleen mieluisimman, mutta valitettavasti valinnanvapaus jäänee haaveeksi sairaille tai kasvukeskusten ulkopuolella asuville. Jo kaupunkien sisällä nähtäneen eroja hyvätuloisten ja terveempien tai toisaalta vähävaraisten ja sairaampien alueiden välillä. Yrityksille tulee olemaan paljon kannattavampaa houkutella asiakkaikseen mieluummin Porin Kalaholman, kuin Sampolan tai Lavian asukkaita.

Uudistusta viedään läpi laajamittaisesta kritiikistä ja ilmeisistä riskeistä huolimatta. Kuka esimerkiksi kantaa vastuun, kun potilaan tiedot eivät siirry, kun yhteistä tietojärjestelmää ei vielä ole? Näin laajat uudistukset olisi viisainta toteuttaa kohtuullisella aikataululla ja pienempien kokeilujen kautta, ei kiireellä ja koko kansa koekaniineina.

Porin perussuomalaiset kansanedustajat tuskin mahtuvat jatkossa samaan valtuustoryhmään — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 19 Jun 2017 00:00:00 GMT

Salkkarit ja Noin viikon uutiset voidaan lopettaa, nykyään parasta viihdettä tarjoilee päivän politiikka. Komediasta vastaa Amerikan Trumpin kättelyvideot ja tönimiset, vuoden farssin titteli menee perussuomalaisten puoluekokouksen äänestyssekoilulle ja jännitys-realityn palkinnon nappaa Sipilän ees-taas-vatulointi, jonka aiheena hallituksen ero sekä muut päätökset ja niiden peruminen.

Naurattaisi, jos ei laittaisi vakavaksi. Hallitus jatkaa pienen kompuroinnin jälkeen toimiaan työttömyys- ja sosiaaliturvan heikentämiseksi, koulutuksen rahoituksen leikkaamiseksi ja terveyspalveluiden yksityistämiseksi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oppositio saa puolestaan yhteiskunnan avokätisesti rahoittaman rakkikoiran, jonka kannatus kumpuaa äärioikeistolaisesta liikkeestä ja muukalaisvihamielisestä ajatusmaailmasta. No, ainakin mamut, suvakit ja kukkahattutädit saavat olla hetken rauhassa, kun tappo- ja raiskausuhkaukset kohdistuvat välillä soinilaisiin.

Äärioikeistolaisten toimijoiden vaikutuspiirissä olevien poliitikoiden blokkaaminen eduskunnan piippuhyllylle on perusteltua. Rasismia ei pidä normalisoida, eikä sille tule antaa elintilaa sivistysyhteiskunnassa. Soinin ollessa portinvartijana ja pitäessa räikeimmät ylilyönnit kurissa nämä taustatoimijat eivät silti olleet ongelma Kokoomukselle ja Keskustalle, mutta Halla-ahon myötä riski mainevaurioille kasvoi liian suureksi.

Suurin murhe ei ole se, kuinka laaja poliittinen vaikutusvalta ääriaineksilla on eduskunnassa, vaan huoli on paljon syvemmällä. Rasismi, väkivallalla uhkailu ja vihan lietsominen ovat seuraus jostakin. Mistä tämä paha olo ja toivottomuus kumpuaa, siitä meidän tulisi olla enemmän huolissamme. Olisiko Suomen sittenkin syytä satsata varhaiskasvatukseen, koulutukseen, pienempiin tuloeroihin ja tasa-arvoiseen yhteiskuntaan? Olisko viisainta pitää kaikki mukana ja katkaista sukupolvet ylittävä huono-osaisuus?

Nähtäväksi jää miten perussuomalaisten jakautuminen näkyy Satakunnassa. Porissa kahden leirin muodostuminen lienee väistämätöntä, kaupungin perussuomalaiset kansanedustajat tuskin mahtuvat samaan valtuustoryhmään jatkossa. Siinäpä pulma, valitseeko porilainen tolkun perussuomalainen soinilaisen nykyhallituksen kovan ja eriarvoistavan leikkauslinjan vai halla-aholaisen maahanmuuttovastaisen yhden asian liikkeen?

Kannattaa vilkaista myös Suomi-Areenan kulissien taakse — Raisa Ranta

Raisa Ranta — Mon, 17 Jul 2017 00:00:00 GMT

Pori sai taas olla viikon koko Suomen keskipisteenä, kun SuomiAreena kokosi poliitikot ja talousmaailman eliitin keskustelemaan ja verkostoitumaan. Tapahtuman vieraat ja puhujat on tarkoin valittu ja tapahtuman pääjärjestäjä MTV orkestroi keskusteluiden aiheet ja puhujat tiukassa otteessaan. Käsikirjoitettua salonkikelpoista keskustelua käydään monella areenalla, mutta paljon tapahtuu myös virallisten lavojen takana.

Kansalaistorin muututtua maksulliseksi järjestöille ja esittelijöille monet tärkeät aiheet jäävät pimentoon ja oman asiansa puolesta lobbaavat järjestöt virallisen tapahtuman ulkopuolelle. Toripaikat ja viralliset keskusteluareenat on varattu niille toimijoille, joilla lompakko on kunnossa ja jotka läpäisevät Maikkarin tiukan seulan. Muun muassa Porin kulttuurisäätiön taidenäyttely Totuus Suomesta ei tätä seulaa läpäissyt ja suunnitelmat näyttelyn toteutuksesta jouduttiin laittamaan uusiksi. Lopulta näyttelylle kuitenkin paikka löytyi, eivätkä muutkaan toimijat ole jääneet neuvottomaksi, vaan tärkeitä teemoja on esillä myös virallisen tapahtuman liepeillä.

Esimerkiksi Eteläpuistossa Porin Ensi ja turvakodin pop-up tilassa pääsi osallistumaan väkivallan vastaisiin keskusteluihin ja työpajoihin. Lähisuhdeväkivalta voi koskettaa ketä tahansa, mutta siitä puhutaan vähän. Esimerkiksi parisuhde- tai perheväkivallan yleisyys on hätkähdyttävää, mutta sen puheeksi ottamisen tai avun hakemisen kynnys on korkea. Niin viranomaiset kuin uhritkin tarvitsevat tietoa ja rohkaisua, jotta kenenkään ei tarvitsisi jäädä asian kanssa yksin.

SuomiAreenan keskusteluissa korostuvat yhteishenki, positiivisuus ja usko tulevaisuuteen. Synkkyyteen ei pidäkään vaipua, eikä pelkkä valittaminen johda mihinkään. Yhteiskunnan selkeistä epäkohdista pitää silti pitää ääntä ja tehdä näkyväksi. Asiansa puolesta kampanjoivat feissarit olivat myös löytäneet SuomiAreenan ja muun muassa huomioita herättäviin mustiin liiveihin pukeutuneet "Ei myytävänä" -aktiivit keräsivät nimiä kansalaisaloitteeseen vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien puolesta. Kyse on nykyisen kilpailulainsäädännön aiheuttamasta epäkohdasta, joka voi pahimmillaan ajaa ihmisiä kodeistaan parin vuoden välein, kun kunnat metsästävät halvinta tarjousta vammaisten henkilöiden palveluista asumiseen ja muuhun välttämättömään tukeen.

Ihan kiva, että meillä on SuomiAreena. Kannattaa kuitenkin vilkaista myös kulissien taakse, sieltä voi löytyä jotain vielä mielenkiintoisempaa.