Kun ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan, sattuu vahinkoja. Valitettavasti sitä on nyt liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Hallitus peruu kilpaa omia esityksiään ja kunnissa joudutaan ottamaan uutta suuntaa peruutuspeilistä. Muutosjohtajien vauhtisokeus hiljentää järjen äänen.
Perustoimeentulotuen maksaminen siirtyi vuoden alusta kunnilta Kelaan. Uudistuksen tarkoitus on hyvä, asiakkaiden on määrä saada tasapuolista kohtelua asuinpaikasta riippumatta ja resurssien pitäisi ohjautua entistä enemmän oikeaan sosiaalityöhön ja ihmisten auttamiseen. Kunnissa toimeentulotukia käsitteli 1500 virkailijaa, mutta jostain säästöjen toivetynnyristä löytyi kaava, jolla Kelassa samaan asiaan vaaditaan puolet vähemmän tekijöitä. Nyt hakemusten käsittely on pahoin ruuhkautunut ja ihmiset ovat hädissään, kun ruoka-, lääke- ja vuokrarahat puuttuvat. Olisko ollut viisaampaa turvata erityisesti siirtymävaiheen toiminta riittävin resurssein? Kyseessä on kuitenkin ihmisten selviytymiselle olennaisesta sosiaaliturvasta.
Tutkimatta hutkitaan myös kunnissa. Esimerkiksi Porin lomautuksista voidaan olla montaa mieltä, mutta totuus lienee, että massiivisen operaation kokonaisvaikutuksia, edes niitä taloudellisia, ei tiedä kukaan. Paljonko ylimääräistä työaikaa lomautusten järjestelyihin meni, aiheutuiko lisääntyneestä työkuormasta ylimääräisiä sairauspoissaoloja, entä paljonko jonojen purku ja kasaantuneet työt vaikeuttavat työtä tänä vuonna? Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähemmän. Lomautusvuoden ylijäämäinen tilinpäätös ei kaikista tunnu hyvältä, kun lomautetut työntekijät miettivät, kenen pussista se on maksettu. Miten meni, noin niinku omasta mielestä?
Kuntien hallintoa on paljon moitittu osaoptimoinnista, siiloutumisesta ja rahojen siirtämisestä hallintokunnan taskusta toiseen. Pysytään keinolla millä hyvänsä budjetissa omalla kustannuspaikalla ja vähät välitetään, mitä kustannuksia syntyy toisaalla kunnassa. Tähän on viime aikoina pyritty vastaamaan organisaatiouudistuksilla ja uudella johtamisella. Hyvä niin, järkevä virkamies huomioi kokonaisvaikutukset, eikä siirrä laskua naapurille. Sote-uudistuksenkin alkuperäinen ylevä tavoite oli pyrkiä eroon perus- ja erikoissairaanhoidon raja-aidoista ja osaoptimoinnista sekä asiakkaan pompottelusta. Sitten alkoikin hutkiminen ja nyt palveluketjuja ollaan pirstomassa valinnanvapauden ja yhtiöittämisen nimissä. Kukaan ei ole niin viisas kuin jälkiviisas, mutta jo etukäteen olisi syytä kuunnella myös niitä lukuisia asiantuntijoita, jotka ovat huolestuneita sote-uudistuksen nykysuunnasta.
Julkaistu alun perin: Satakunnan Kansa 27.2.2017 · Alkuperäinen julkaisu