Maailman kahdeksan rikkainta miestä omistaa saman verran kuin puolet maapallon väestöstä, eli 3,6 miljardia ihmistä. Näin ollen yhden miehen omaisuus vastaa 450 miljoonan ihmisen omaisuutta, eli suunnilleen saman verran kuin Euroopan unionissa on asukkaita Brexitin toteuduttua. Kansainvälisen avustusjärjestö Oxfamin tammikuussa julkaiseman tilaston paljastama varallisuuserojen mittakaava on käsittämätön täältä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta katsottuna.
Satakunnan parhaiten tienaavien joukkoon pääsi edellisvuonna vaatimattomasti muutaman miljoonan euron vuosituloilla. Pienituloisuuden raja puolestaan kulkee reilun 14 000 euron vuosituloissa, joten erot satakuntalaisten tulotilastoissa liikkuivat edellisten verotulotietojen mukaan varsin maltillisesti reilussa viidessä miljoonassa eurossa. Eniten tienaavan satakuntalaisen vuositulot vastasivat siis 390 pienituloisen tienestejä. Onhan siinäkin eroa, mutta painitaan kuitenkin ihan eri sarjassa, kuin maailmalla. Koko Suomen osalta ero pienituloisen ja eniten tienaavan välillä on reilu 45 miljoonaa. Vaikka miljoonatuloista nauttii varsin rajallinen määrä suomalaisia, Satakunnassa 12, kuuluisa suomalainen kateus niellään toriparlamenteissa ja äänestysuurnilla pienellä purnaamisella. Kun suurimmalla osalla kansaa on katto pään päällä ja edes leipäjonosta saatua einestä pöydässä, säilyy yhteiskuntarauha eri tuloluokkien välillä. Täältä lintukodosta käsin on vaikea ymmärtää mitä tarkoittaa, kun sadat miljoonat ihmiset lähtevät liikkeelle henkensä pitimiksi, olipa syynä sitten sota, ilmastonmuutos, nälänhätä tai toimeentulo.
Köyhyys, oli se sitten globaalia tai suomalaista mallia, ei ole sattumaa, vaan osaltaan poliittisten päätösten seurausta. Raha ei ole maailmasta loppunut, mutta se jakautuu joka vuosi entistä epätasaisemmin. Suomessakin rahaa riittää veroparatiiseihin ja ennätysosinkoihin, mutta ei työntekijöiden palkkaamiseen, kotimaan investointeihin, tuotekehitykseen tai julkiseen talouteen. Liikemiesten vallatessa politiikan eliittipaikat niin Suomessa kuin maailmallakin, mietityttää kenen etu edellä mennään. Oman osansa päätöksentekoon antavat liike-elämän lobbarit, joille kabinettien ovet aukenevat kunnantaloilla ja eduskunnissa, Euroopan parlamentista nyt puhumattakaan. EU:n virallisten rekistereiden mukaan liike- ja talouselämän toimijoilla on jokaista 751 europarlamentaarikkoa kohden kulkukortit parlamenttiin yhdeksälle lobbarille. Yhteisiä asioita ajavat pienet kansalaisjärjestöt jäävät nuolemaan näppejään, kun raha puhuu.
Julkaistu alun perin: Satakunnan Kansa 31.1.2017 · Alkuperäinen julkaisu
Samasta aiheesta