Vain vahvoista välittävä hallitus suistaa suomalaisia köyhyyteen
Vain vahvoista välittävä Suomi on pilkkanimi Orpon hallitusohjelmalle. Vitsi se ei silti ole, sillä sitä hallituksen politiikka todella on – vahvoista välittävää. Viis väliä huono-osaisista tai siitä, kuinka monta uutta köyhää Suomeen tulee, kunhan hyvätuloisten verot saadaan alas.
Sen sijaan, että hallitus toteuttaisi tavoitteensa toimeentulotukea tarvitsevien määrän puolittamisesta, se päinvastoin lisää suomalaisten pienituloisuutta merkittävästi. THL on arvioinut toimeentulotuen saajien määrän kasvavan 27 prosentilla, eli 100 000 ihmisellä. Leikkausten vaikutukset kohdistuvat eniten jo valmiiksi pienituloisille, kuten työttömille, opiskelijoille ja kuntoutujille. Samalla se lisää eriarvoisuutta eri väestöryhmien välillä syventäen yhteiskunnan jakautumista.
Suomen talous vaatii tasapainotusta ja työnteon on oltava kannustavaa. Tästä ollaan poliittisen kentän eri laidoilla melko yksimielisiä. Keinoista sen sijaan on yksituumaisuus kaukana. Oikeiston mielestä työstä tehdään kannattavaa romuttamalla perusturva, huolimatta siitä että Suomi on useasti saanut Euroopan neuvostolta pyyhkeitä liian heikosta perusturvan tasosta. Kokoomus ja perussuomalaiset haluavat myös rajata työntekijöiden oikeuksia neuvotella asemastaan. Oikeistopuolueiden mielestä palkkojen nousua ja lakko-oikeutta pitää rajata. Sen sijaan sijoittajien ja suurituloisten tilipussia kasvatetaan.
Yleensä reilun pelin henkeen kuuluu, että kaikki osallistuvat talkoisiin. Tästä pelistä on kuitenkin reiluus kaukana, sillä Purran leikkauspolitiikka lisää köyhyyttä. Suomi on sitoutunut vähentämään köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrää 100 000 henkilöllä 2030 mennessä osana EU:n köyhyyden vähentämisen tavoitetta, mutta nyt ollaan tekemässä juuri päinvastoin.
Näinä ankeina aikoina on luotava toivoa ja uskoa tulevaan. Mutta miten kannustaa kahden lapsen yksinhuoltajaa, jonka toimeentulo leikkaantuu pahimmillaan sadoilla euroilla, eivätkä rahat enää riitä lasten talvivaatteisiin tai kunnon ruokaan? Mitä sanoa mielenterveyskuntoutujalle, jonka palvelumaksut nousevat, kuntoutusraha leikkaantuu ja sairaus pahenee, koska lääkkeisiin ei ole enää varaa? Miten luoda toivoa paremmasta kotinsa menettäneelle päihderiippuvaiselle, jonka lämmin yösija on aina jonkun toisen vallassa? Pienipalkkainen ei työnteosta huolimatta välttämättä pärjää, eikä kaikilla ole sellaista työkuntoa, joka mahdollistaisi palkkatulojen kasvattamisen.
Ehkäpä Petteri Orpolla tai Riikka Purralla on toivon kipinöitä. Sanoja joilla lohduttaa ja kannustaa pienipalkkaisessa kokoaikatyössä puurtavaa koulunkäyntiavustajaa tai ammattiin opiskelevaa perheellistä, jonka toimeentulosta hallitus vie paksun siivun.
Julkaistu alun perin: Satakunnan Kansa 9.1.2024 · Alkuperäinen julkaisu
Samasta aiheesta
- Valehtelua, uhkailua, sanelua. Hallitus väheksyy työntekijöiden perusoikeuksia ja vie Suomea kohti itäeurooppalaisia työmarkkinoita 6.2.2024
- Näin hallituksen politiikka ajaa naisia palkkaköyhyyteen 12.12.2023
- Petettyjen lupausten hallitus on valinnut maksattaa velkataakkaa pienituloisilla 17.10.2023