Kirjoituksia ·

Valehtelua, uhkailua, sanelua. Hallitus väheksyy työntekijöiden perusoikeuksia ja vie Suomea kohti itäeurooppalaisia työmarkkinoita

TyöelämäTalous ja verotusPerusturva

Hallituspuolueiden edustajat pääministeriä myöten valehtelevat julkisuudessa minkä ehtivät. Viimeksi Li Andersson joutui ojentamaan Petteri Orpoa, joka väitti, etteivät hallituksen ajamat työmarkkinauudistukset vaikuta palkansaajien elämään tai puutu heidän etuihinsa. Aika luova saa ajattelussaan olla, jos tosissaan väittää, että lakko-oikeuden rajaaminen, työttömyysturvan leikkaukset, irtisanomissuojan heikentäminen, sairauspoissaolon palkattomuus, palkkaneuvottelujen rajoittaminen valtakunnansovittelijan työkalupakkia rajaamalla tai aikuiskoulutustuen lakkauttaminen eivät vaikuta työntekijöiden elämään tai etuihin.

Myös valtiovarainministeri Riikka Purraa STOP-nyt! -mielenosoituksen puheenvuoron pitäjänä tuurannut perussuomalaisten Miko Bergbom esitti useita epätosia väitteitä julkisessa puheessa. Hän muun muassa väitti, ettei viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen talous ole kasvanut, työpaikkoja ei ole syntynyt ja yritysten määrä on vähentynyt. Kaikki väitteet voidaan helposti todeta valheiksi.

Valtionvelalla pelotellaan ja edellistä hallitusta syyllistetään velasta, jota syntyi koronakriisin hoidosta, Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa kohtaan ja puolustusmenojen kasvusta. Sen sijaan rikkaiden veronalennuksia varten otettu velka ei olekaan tulevilta sukupolvilta pois. Tulevat sukupolvet eivät ole mielessä silloinkaan, kun Suomen työmarkkinat ajetaan itäeurooppalaiseen sanelumalliin, jota hallitus nyt toteuttaa elinkeinoelämän käskytyksestä.

Suomi on kokoomuksen ja perussuomalaisten johdolla siirtymässä totuuden jälkeiseen aikaan, joka ottaa vaikutteensa ilmeisesti trumppilaisten populistien toimintatavoista, joissa totuus on täysin puhujan tulkinnan varassa.

Hallituksen vimmainen ja ideologinen tarve edistää sosiaaliturvan heikennyksiä ilman kunnollista valmistelua on saanut jopa oikeuskansleri Tuomas Pöystin jyrähtämään ja kritisoimaan hallituksen kehnoa lainvalmistelua ja liian lyhyitä lausuntoaikoja. Oikeuskanslerin lausunnossa vaaditaan kokonaisvaikutusten arviointia ja perus- ja ihmisoikeusvaikutusten tarkempaa tarkastelua. Valmistelussa ei otettu huomioon kaikkien leikkausten kokonaisvaikutuksia, kun useat toimet kohdistuvat samoihin henkilöihin ja niiden vaikutukset toimeentuloon siten kertaantuvat.

Hallitus penää työntekijäosapuolelta esityksiä, mutta todellista halua kuulla palkansaajia tai oppositiota ei ole. Hallitus on usealla suulla yksiselitteisesti todennut, että ei peräänny suunnitelmistaan. Tarjolla on vain näennäisiä neuvotteluja ja aitoa sanelua.

Julkaistu alun perin: Satakunnan Kansa 6.2.2024 · Alkuperäinen julkaisu