Hallitus ei vähennäkään velanottoa, vaan maksattaa suurituloisten veroalet pienipalkkaisilla ja murentaa samalla työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmän
Orpon hallitus ajaa niin sanottuja työmarkkinoiden rakenteellisia uudistuksia kuin käärmettä piippuun. Ensin rajoitetaan työntekijöiden neuvotteluasemaa lakko-oikeutta kaventamalla, sitten heikennetään irtisanomissuojaa, leikataan työttömyysturvaa sekä lakkautetaan aikuiskoulutustuki ja vuorotteluvapaajärjestelmä. Paikallinen sopiminenkaan ei olisi enää sopimista, vaan sanelua. Tavoitteena on toteuttaa elinkeinoelämän masinoima ideologinen työmarkkinavallan uusjako, jossa työntekijän asemaa heikennetään pysyvästi vetoamalla valtiontalouden tilaan savuverhona.
Lista työehtojen heikennyksistä on pitkä. Ensimmäisen sairausloman palkattomuus, irtisanomisen ja määräaikaisuuksien helpottaminen sekä luottamusmiesten aseman murtaminen ovat vain muutama esimerkki. Kun samaan aikaan sosiaaliturvaa leikataan muun muassa heikentämällä ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja vaikeuttamalla sen piiriin pääsyä, erityisesti pätkä- ja osa-aikatyötä tekevät kärsivät heikennyksistä ja huomaavat neuvotteluasemansa työmarkkinoilla olevan entistä huonompi. Se lienee hallituksen tarkoituskin: varmistamalla nöyrän pienipalkkaisen työvoiman saatavuus pidetään pääoma tyytyväisenä.
Kaikki työelämän suunnitellut heikennykset osuvat pahiten pienipalkkaisiin osa- ja määräaikaisiin työntekijöihin. Kun samaan aikaan tehdään merkittäviä leikkauksia sosiaaliturvaan, moni työssäkäyvä joutuu miettimään miten selvitä kasvavista kustannuksista monta sataa pienemmillä kuukausituloilla. Samaan aikaan hallitus jakaa veroetuja velkarahalla kaikkein suurituloisimmille.
Lakko-oikeus on ollut suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeinen peruskallio. Sen avulla on rakennettu tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa köyhyyttä on voitu kitkeä ja työntekijät- ja -antajat ovat voineet sopia asioista molempien etuja kunnioittaen. Tuo asetelma halutaan nyt murtaa elinkeinoelämän eduksi pelottelemalla ja uhkailemalla työntekijät tyytymään osaansa rajoittamalla lakko-oikeutta ja lisäämällä lakkosakkoja.
Työelämän uudistuksissa ei ole kyse valtiontalouden tasapainottamisesta, vaan ideologisesta työmarkkinavallan uusjaosta, jossa elinkeinoelämä sanelee säännöt. Työtä joudutaan tekemään huonommin ehdoin ja sosiaaliturvan heikennysten johdosta pienituloisen vaihtoehdot ovat entistä kapeammat. Työssäkäyvien köyhyys tulee lisääntymään puhumattakaan niiden ihmisten asemasta, jotka ovat työmarkkinoiden ulkopuolella tai joiden työkyky on rajoittunut. Sairas ei muutu terveeksi toimeentuloa heikentämällä, eikä työttömän osaaminen parane turvaverkkoja purkamalla.
Julkaistu alun perin: Satakunnan Kansa 19.9.2023 · Alkuperäinen julkaisu