Hallituspuolueiden ideologinen kaupankäynti uhkaa hyvinvointiamme
Politiikka on kompromissien etsimistä, erilaisten näkemysten yhteensovittamista ja niitä parjattuja lehmänkauppojakin. Osa poliittisista tavoitteista on kaupan, joistain periaatteista voidaan joustaa ja rajoja voidaan venyttää, jotta toisaalta saadaan läpi jotain vielä tärkeämmäksi koettua. Nykyhallitus on tehnyt ideologisen kaupankäynnin hintaennätyksen myymällä puolueidensa keskeisetkin periaatteet. Naamiot on riisuttu ja turhat höttökuorutteet ovat väistyneet todellisten tavoitteiden tieltä.
Perussuomalaiset ovat myyneet duunarit ja pienituloiset saadakseen toteutettua lähes kaikki märät päiväunensa maahanmuuton ja -muuttajien vastustamiseksi. Ennen vaaleja puhuttiin vielä työväen puolesta ja kerrottiin, ettei pienituloisilta leikkaaminen meille käy. Toisin kävi.
Kokoomus on puolestaan laittanut panokseksi perusarvonsa vapaan ja avoimen länsimaisen yhteiskunnan ja ihmisoikeuksien puolustajana. Samaa tietä on saanut mennä työvoiman houkuttelu ulkomailta, vaikka sitä on aiemmin pidetty Suomen kasvun elinehtona. Vastineeksi saatiin murennettua suomalaisten työmarkkinoiden tasapaino pääoman hyväksi ja kohennettua suurituloisten taloudellista asemaa entisestään.
Kristilliset ovat uhranneet köyhän kansan Audin takapenkille, jotta miehet pysyvät miehinä ja naiset naisina. Konservatiivisten arvojen edistäminen on lopulta tärkeämpää kuin heikommasta huolehtiminen. RKP:n arvot joutavat vaihtopenkille ainakin siksi aikaa, kun saadaan ministerisalkkuja ja voidaan estää perussuomalaisia romuttamaan ruotsin kielen asemaa hallitusvastuussaan.
Kaikki muut tavoitteet olivat lopulta näille puolueille toisarvoisia. Velkaantumista ei ole laitettu kuriin, työllisyyttä ei ole parannettu, sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kiihtyvässä näivettymiskierteessä. Muutaman vuoden päästä käsiin räjähtävää työvoimapulaa kiihdytetään uudelleenkoulutuksen ja työperäisen maahanmuuton vaikeuttamisella. Kansainvälinen maine on romahtanut ja ilmastonmuutoksen äärellä on pää laitettu pensaaseen.
Sote-kentän hätähuutoja ei haluta kuulla, vaan säästöjä vaaditaan lisää. Asiakasmaksut nostetaan tasolle, jolla entistä useampi jättää oikea-aikaisen avun hakematta, raskaamman ja kalliimman hoidon kustannuksella. Ennaltaehkäiseviä ja kuntouttavia palveluja toteuttavilta järjestöiltä karsitaan rahoitusta. Tämä tulee varmasti näkymään kasvavana palvelutarpeena hyvinvointialueilla. Jonot pitenevät, henkilöstö voi huonosti ja uupuu.
Synkältä näyttää tämä politiikan vuosi ja hallitus tekee kaikkensa tukahduttaakseen viimeisetkin toivonkipinät. Voi Suomeni, viimeinen sammuttaa valot?
Julkaistu alun perin: Satakunnan Kansa 20.8.2024 · Alkuperäinen julkaisu
Samasta aiheesta
- Rasismin verho peittää hallitusohjelman rajut leikkaukset 26.7.2023
- Sori vaan mimmit, teistä ei nyt ole huippuammattilaisiksi, kun jonkun pitää hakea ne skidit daagiksesta 6.11.2017
- Valehtelua, uhkailua, sanelua. Hallitus väheksyy työntekijöiden perusoikeuksia ja vie Suomea kohti itäeurooppalaisia työmarkkinoita 6.2.2024