Valtavin harppauksin kehittyvä teknologia haastaa niin ihmismielen, demokratian kuin kansallisen turvallisuuden
Teknologian kehitystahti on nopeampi kuin koskaan ennen ja se on läsnä arjessamme mitä moninaisimmin tavoin. Olipa kyse terveydenhuollosta, asumiseen liittyvästä tekniikasta, liikenteestä tai ruokakaupasta, teknologia ja tekoäly ovat kaikkialla. Parhaimmillaan siitä on valtavasti hyötyä, mutta teknologiaa voidaan käyttää myös moneen pahaan, vaikkapa valtioiden väliseen vihamieliseen toimintaan, rikollisuuteen ja epäeettiseen taloudellisen hyödyn tavoitteluun.
Valtioiden, ja julkisten organisaatioiden on vaikeaa pysyä kehityksen tahdissa mukana ja teknologiamurros jakaa myös valtaa uudelleen. Kansalaiset ovat saaneet tiedonvälityksen kanavia omiin käsiinsä somen myötä, mutta toisaalta algoritmivaltaa käyttävät suuret ylikansalliset, amerikkalaiset ja kiinalaiset teknologiajätit, joiden omat tarkoitusperät ovat kaupallisia tai vaikuttimena voi olla jopa vieraan vallan manipuloiva informaatiovaikuttaminen. Perinteinen vapaaseen tiedonvälitykseen ja tutkittuun faktaan perustuvan median rooli informaatiotulvassa on entistä tärkeämpi, mutta samalla sen toiminnan resurssit pienenevät ja kilpailu kovenee. Erityisesti nuoret hakevat päivittäisen uutisannoksensa usein sosiaalisesta mediasta, jossa tiedon kuratoinnin tekee joku muu kuin asiaan koulutettu, korkealla ammattietiikalla toimiva journalisti. Joku muu siis valitsee näkemäsi uutiset, eikä se joku ole välttämättä kiinnostunut näkemiesi "uutisten" todenperäisyydestä.
Suojautuminen vihamieliseltä vaikuttamiselta edellyttää kansalaisten hyvää medialukutaitoa. Se on Suomessa ollut perinteisesti hyvällä tolalla, mutta kun katsoo menoa rapakon toisella puolella olevassa länsimaisen demokratian mallivaltiossa, ymmärtää, ettei tätä pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Koulutuksella on valtava merkitys yhteiskuntarauhan säilymiselle ja vapaan median toimintaedellytyksille. Sen sijaan, että hallitus kaventaa oppimisen mahdollisuuksia leikkaushuumassaan, pitäisi sekä lasten että aikuisten koulutukseen panostaa. Eikä pelkästään medialukutaidon vuoksi, vaan pysyäksemme globaalissa teknologiakehityksessä mukana.
Suurten datajättien toiminnan sääntely on vasta alkutekijöissään ja entistä haastavampaa siitä tekee globaali toimintaympäristö. Alalla on muutama portinvartijayritys, jotka vastaavat taloudelliselta kooltaan suuria valtioita sekä hallitsevat informaation jakamista ja kauppaa keskeisillä palveluillaan. Tämä tuo niille huomattavaa poliittista ja kulttuurillista valtaa vailla mitään demokraattista tilivelvollisuutta. Niiden toiminnan sääntely edellyttää kansainvälistä yhteistyötä, johon Suomi voi parhaiten vaikuttaa EU:n kautta. Teknologia ja tekoäly ovat hyvä renki, mutta ihmiskuntaa reilusti palvellakseen ne tarvitsevat vahvaa ja toimivaa demokratiaa ja yhteisen hyvän rakentamisen mahdollistavia sääntöjä.
Julkaistu alun perin: Satakunnan Kansa 28.6.2024 · Alkuperäinen julkaisu