Vasemmistoliiton puoluekokousvalmistelut saivat uutta pöhinää, kun Arhinmäki ilmoitti viikonlopun puoluevaltuustossa jättävänsä puheenjohtajuuden ensi kesänä. Arvailut tulevista kandidaateista alkoivat heti käydä kuumana ja vasemmisto sai paljon kaipaamaansa palstatilaa myös valtamediassa. Kuten tälle ajalle tavallista on, median huomio on kovin henkilökeskeistä, eivätkä vasemmiston kannat päivähoidon heikennyksiin, Postin lakkoon tai terrorismiin kiinnostaneet kuin omaa väkeä. Siinä mielessä puheenjohtajapelin avaaminen antaa edes vähän apuja vasemmiston näivettyneelle oppositionäkyvyydelle.
Toivon silti, että keskustelu tulevasta puheenjohtajasta keskittyy enemmän asiakysymyksiin kuin ikään tai sukupuoleen. Toivoisin keskustelua siitä, minkälaisena näemme työn, tuotannon ja toimeentulon tulevaisuudessa. Miten sopeudumme ilmastonmuutokseen? Entä pakolais- ja siirtolaisvirtoihin? Mikä on suhteemme Euroopan unioniin, kansainvälisyyteen, koulutukseen; tulevaisuuteen? Miten toimintatapoja voidaan uudistaa, ihmisiä innostaa ja yhdistää toimimaan? Hajottajaa ja tiukkoja jakolinjoja emme tarvitse, vaan innostajan. Vasemmiston johtaminen ei ole helppoa, kaikkia ei voisi miellyttää, mutta kuitenkin pitäisi. Radikaali pitää olla, mutta ei liian. Punainen pitää olla ja vihreäkin. Mutta ei missään tapauksessa liian. Pitäisi houkutella uusia kannattajia, mutta jotta vanhat kannattaja eivät karkaa, turhaa haihattelua pitää välttää. Uudistua pitää, mutta mitään innovaatiohöttöä ei tarvita.
Vasemmiston kannatus laahaa. Toinen näkee syynä muun opposition vasemmistolaistumisen ja joku muu puolestaan toimijoidemme passiivisuuden. Vai onko syy sittenkin mediassa? Samaan aikaan, kun pohdimme omaa tilannettamme, ympärillämme tapahtuu koko ajan kiihtyvällä tahdilla. On aluehallintouudistusta, sotea, pakolaiskriisiä, terrorismia ja hallituksen vatulointia. Vaatii melkoisesti medialukutaitoja, jotta tietää mihin voi uskoa. Äärioikeistolaisia klikkipseudojournalistisia sivustoja tietolähteenään käyttävät kansanedustajat ovat jo arkea ja valheellisia tietoja levittävä amerikkalainen korkean profiilin presidenttiehdokas saa S(u)omessakin näkyvyyttä.
Tämä on viimeinen kolumnini nykymuotoisessa Satakunnan Työssä. Kirjoitukset ovat aina aikansa tuotteita ja voi vain kuvitella, minkälaisen kuvan nykypäivän otsikot tästä päivästä maalaavatkaan. Kiitokset Satakunnan Työn tekijöille ja lukijoille näistä vuosista, jonkun loppu on uuden alku. Niin vasemmistolaisessa tiedonvälityksessä kuin puolueen johdossakin.
Julkaistu alun perin: Satakunnan Työ 24.11.2015