Kahvipöytiä ja katuparlamentteja keskusteluttaa näinä aikoina yksi aihe ylitse muiden: Euroopan pakolaiskriisi ja turvapaikanhakijat. Some kuohuu asian ympärillä, turvallisuus ja rikollisuus puhuttavat. Valtaosa suomalaisista on kuitenkin varovaisia kannanotoissaan, ei haluta leimautua sen enempää rasistiksi kuin "suvakiksikaan", osin myös uhkailun ja väkivallan pelosta. Viikonloppuna Porissakin järjestettiin mielenilmauksia niin rajojen sulkemisen puolesta kuin rasismia vastaan, mutta kumpikin tapahtumista keräsi vain kourallisen ihmisiä paikalle.
Kärjistynyt tilanne on tiukentanut niin kannanottoja kuin tulkintojakin. Selänne twiittasi hiukan varomattoman kommentin, mutta täydensi sitä myöhemmin ja irtisanoutui tiukasti rasisteista sekä toivoi turvaa hädänalaisille. Mikä Selänteen sanomisissa sitten oli ongelmallista, eikö hän vain sanonut sen, mitä moni muukin ajattelee, että seksuaalirikoksista pitäisi saada rankempia tuomioita? Niinpä. Mutta se, minkälaisia tuomioita meillä rikoksista saa, ei ole turvapaikanhakijoiden syytä. Eikä yhden hyvinkin erilaisista yksilöistä koostuvan ryhmän leimaaminen mahdollisiksi raiskaajiksi paranna tulehtunutta ilmapiiriä. Turvapaikanhakijoista vain muutamaa, todellisuudessa 0,08 prosenttia, epäillään seksuaalirikoksesta.
Ennakkoluuloinen ihmisryhmien niputtaminen ei ole mitään uutta. Ihminen voi saada leimoja ja "ominaisuuksia" ihan vaan olemalla nainen, romani tai vaikkapa ruotsinkielinen. Riippumatta siitä kuka olet, mitä teet tai sanot, et ehkäpä osaa ajaa autoa, olet epäluotettava varas tai itseäsi täynnä oleva ylpistelijä. Mitäpä tuumattaisiin, jos ihan mukava ja kaikin puolin lainkuuliainen porilainen saisi vastaansa mielenosoituksia, polttopulloiskuja, uhkailuja ja katupartioita matkustaessaan 80 kilometrin päähän Pyhärantaan? Olisihan huoli sikäli perusteltu, että kun Pyhärannassa tehdään rikoksia 18,5 tuhatta henkeä kohden, Porissa niitä tehdään 94,5. Toivotaan tästäkin huolimatta, että porilaiset saavat tasavertaista kohtelua myös Pyhärannassa. Eikä se silti tarkoita, että porilaisten tekemiä rikoksia pitää hyssytellä tai heitä hyysätä.
Ei anneta pelolle valtaa. Tutustutaan faktoihin ja kyseenalaistetaan ennakkoluulomme. Uskalletaan tuomita rasismi. Väkivaltaa ja syrjintää ei pidä suvaita.
Raisa Ranta 31.1.2016
Samasta aiheesta
- Vähemmistöjen kulkueesta koko kansan asiaksi – Ihmisoikeustapahtuma Pride puolustaa sinunkin oikeuttasi olla oma itsesi 26.7.2022
- Hallituspuolueiden ideologinen kaupankäynti uhkaa hyvinvointiamme 20.8.2024
- Miksi Suomi kääntää selkänsä humanitaarisen oikeuden rikkomuksille ja sotarikoksille? 14.11.2023