Panamapaperit tulivat ja menivät, mutta mitäs siitä, kun todellinen yhteiskunnan vihollinen on taas löytynyt. Median ja oikeistopoliitikoiden suotuisalla myötävaikutuksella mieliimme on istutettu kuva työtävieroksuvasta herroiksi elelevästä sosiaalipummista, joka järjestään kieltäytyy hänelle tarjotuista lukuisista, toinen toistaan paremmista työtarjouksista voidakseen nostaa ylimitoitettuja yhteiskunnan tukia.
Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Ääritilanteessa rahat eivät riitä edes perustarpeisiin, kuten kunnon ruokaan ja vaatteisiin, vaan työtön etsii apua arkeen leipäjonoista ja jättäytyy pikkuhiljaa pois yhteisöllisistä riennoista. Pitkään jatkunut ja jopa sukupolvelta toiselle periytynyt työttömyys ajaa syrjään koko yhteiskunnasta, eikä koulutus ole hyvinvointi-Suomessakaan itsestäänselvyys. Joka neljännellä porilaisella työttömällä ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa ja 21 prosentilta puuttuu työhistoria kokonaan.
On selvää, että ilman koulutusta ja työkokemusta ei ura urkene kilpailluilla työmarkkinoilla. Mutta vaikka takataskusta löytyy molempia ja työhalujakin olisi muille jakaa, ei töitä tahdo löytyä. Mitkään hallituksen työttömiin kohdistamat kuritustoimet eivät poista sitä tosiasiaa, että esimerkiksi Porissa oli viime vuonna keskimäärin 6541 työtöntä työnhakijaa ja loppuvuonna keskimäärin 371 avoinna olevaa työpaikkaa. Tätä vasten tuntuu kohtuuttomalta vaatia työtöntä vastaanottamaan matalasti palkattua työtä jopa 3 tunnin päivittäisen työmatkan takaa – tekijöitä todennäköisesti löytyy lähempääkin.
Hallituksen tavoitteena tuntuu olevan helposti kyykytettävän matalapalkkareservin luominen. Hyvätuloisten valinnanvapautta lisätään samalla, kun köyhän pitää tehdä lähes mitä tahansa työtä ilman takeita edes kohtuullisesta toimeentulosta. Tällaisen pakottamisen vastinparina pitäisi olla vähintään kohtuullinen perustulo epäsäännöllisten palkkatulojen varalle ja tae minimipalkasta, joka tekee työstä kannattavaa.
Hallitus satsaa paukkunsa työttömien kyykyttämiseen, mutta missä ovat investoinnit ja satsaukset kotimaiseen kysyntään ja ostovoiman kohentamiseen? Olisiko työtä syytä jakaa useamman kesken sen sijaan, että sitä kohdennetaan entistä harvemmalle työaikaa pidentämällä? Entä mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy verokeinottelun suitsemiseksi?
Julkaistu alun perin: Satakunnan Kansa 25.4.2016 · Alkuperäinen julkaisu
Samasta aiheesta