Kirjoituksia ·

Hoivatyö pyöröovien puristuksessa

Sote ja hoivaTyöelämäTalous ja verotus

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on laskenut, että alentamalla hoitajamitoitus hallituksen kaavailemaan 0,4:ään vanhus saa 108 minuuttia hoitoaikaa vuorokaudessa. Väitöskirjatutkija Jari Pirhonen kertoo YLE:n aamu-tv:ssä, kuinka jo nykymitoitus (0,5) riittää hädin tuskin edes perushoitoon. Aikaa ei riitä asukkaiden inhimilliseen kohtaamiseen, kunnolliseen läsnäoloon, saati ulkoilu- ja viriketoimintaan. Asukkaat eivät usein edes kehtaa pyytää mitään ekstraa, kun tietävät hoitajilla olevan niin kiire. Hoitajat ovat ylikuormittuneita, eikä sellainen voi olla näkymättä työhyvinvoinnissa ja -motivaatiossa, vaikka työtä usein suurella sydämellä tehdäänkin.

SuPerin mukaan inhimillinen hoiva vaatisi vähintään mitoituksen 0,65, jossa Porissakin oltiin vielä ennen viimekesän säästötoimia. Jotta tähän taas päästäisiin, se vaatisi tiukassa taloustilanteessa noin 1,5 miljoonan euron vuosisatsauksen. Se, halutaanko näin tehdä, on arvovalinta, jonka kuntalaiset ja heidän valitsemansa päättäjät joutuvat tekemään.

Hoitajamitoituksen lisäksi terveys- ja hoivabisnes on puhuttanut pyöröoviensa ansiosta. Ovi julkisen sektorin ja yksityisten sote-yritysten välillä käy tiuhaan, kun johtohenkilöt vaihtavat jakkaraa lennosta. Hyvä että osaajille riittää kysyntää, mutta onhan se arvelluttavaa, että ensin ollaan valmistelemassa lainsäädäntöä, joka mahdollistaa voittojen tavoittelun julkisilla rahoilla. Toisaalla taas hoidetaan kunnan palvelusetelit ja kilpailutuskriteerit kuntoon, jotta sen jälkeen päästään suoraan toiselle puolelle nauttimaan niistä voitoista.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan miten Satakunnan tuolileikki käynnistyy kuntien, maakunnan ja yksityisten palveluntuottajien välillä, kunhan ensin päästään asemiin kaikkien uudistusten tiimellyksessä. Yksittäistapauksissa siirrot voivat olla perusteltavissa henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella ja toisaalta onhan työntekijällä oikeus vaihtaa työpaikkaa. Ongelmaksi pyöröovi-ilmiö muodostuu kuitenkin viimeistään silloin, kun entistä asemaa ja suhteita käytetään junailemaan firmalle edullisia kilpailutuksia ja päätöksiä vanhojen kamujen kanssa. Tästä muodostuu väkisinkin kohtuutonta kilpailuetua tietyille yrityksille, kun aikanaan julkisen ja yksityisen puolen toimijat kisailevat samoista asiakkaista ja Suomen 20 miljardin euron sote-kakun uusjaosta.

Mutta hei, älkää näistä välittäkö, tuolla on räjähtävä lepakko!

Julkaistu alun perin: Satakunnan Kansa 10.10.2016 · Alkuperäinen julkaisu